Perinteisesti loppiaisena siivotaan joulu pois. Näin teimme myös keskusmajalla. Sammutimme tähden, pakkasimme kuusen näppärään säilytyspussiinsa ja keräsimme ikkunoilta joulukylän kuusineen ja valoineen kaappiin odottamaan ensi joulua. Jotain pientä tunnelmavaloa jätimme vielä talven pimeyttä valaisemaan. Lopuksi kiitoksena reippaudesta herkuttelimme pikkuleipiä ja glögiä.
Tullimäen siirtolapuutarha
Tullimäen siirtolapuutarhayhdistys ry
maanantai 6. tammikuuta 2025
perjantai 6. joulukuuta 2024
sunnuntai 1. joulukuuta 2024
Tonttupolku
Joulukuun ajan on siirtolapuutarhamme poluilla kierrettävissä tonttupolku. Tontut Tuisku ja Tuuli ovat tehneet polun varrelle erilaisia tehtäviä. Polun aloitus on keskusmajan parkkipaikan puomilla, mutta toki sen voi kiertää haluamallaan tavalla. Mukaan leikkimieltä ja pimeällä oma taskulamppu.
Mars matkaan!
lauantai 2. marraskuuta 2024
Kuntokävely
perjantai 18. lokakuuta 2024
Mennyttä kesää muistellen
perjantai 4. lokakuuta 2024
Syyskokous lauantaina 12.10.2024
Varsinainen syyskokous
Aika lauantai 12.10.2024 klo 13.00
Paikka keskusmaja
Esityslista
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2025
6. valitaan kolme johtokunnan jäsentä erovuoroisten tilalle
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
8. muut asiat
- ehdokasasettelu yhdistyksen emänniksi ja isänniksi
- talven tapahtumat
Kahvitarjoilu!
TERVETULOA KAIKKI JÄSENET!
lauantai 28. syyskuuta 2024
Syystalkootunnelmia
Tänään järjestettiin yhdistyksen syystalkoot mukavan syksyisessä säässä. Touhua ja tohinaa riitti monenlaista. Oli saunanpesua, pensasaitojen leikkuuta, puuvajan järjestelyä, haravointia ym. Talkoiden jälkeen nautimme emäntien lohtimia tarjottavia.
tiistai 17. syyskuuta 2024
Syystalkoot la 28.9.
Syystalkoot lauantaina 28.9.2024 klo 10 - 12. Siivotaan yhteisiä tiloja ja piha-alueita. Lisäksi Lanttupolun rivitalon puoleinen oja avataan, jos reippaita talkoolaisia löytyy.
Pullakahvi - ja voileipätarjoilu.
TERVETULOA!
Ps. Risu -ja multalavat viedään pois syystalkoiden jälkeisellä viikolla. Nyt on siis vielä aikaa tehdä oman palstan syyssiivoukset. 🍁🍂🍃
Loppiainen
Perinteisesti loppiaisena siivotaan joulu pois. Näin teimme myös keskusmajalla. Sammutimme tähden, pakkasimme kuusen näppärään säilytyspussi...
-
Avoimia puutarhoja oli alueellamme 21. Aurinkoinen sää houkutteli vierailijoita n. 200 henkeä. Ahkerat talkooemännät aloittivat päivänsä ...
-
Tervetuloa tutustumaan Tullimäen siirtolapuutarhaan! Siirtolapuutarhamme ilmoitustaulut Keskusmajalla ja alaparkkipaikalla ovat varsi...